Hallinto ja talous
Kuopion Ensikotiyhdistyksen ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenistö. Syyskokous vahvistaa toimintasuunnitelman ja talousarvion seuraavalle vuodelle sekä valitsee johtokunnan jäsenet ja tilintarkastajat. Edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös vahvistetaan kevätkokouksessa.
Yhdistyksen toiminnasta vastaa johtokunta, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 6-8 jäsentä. Heidän toimikautensa kestää kaksi vuotta. Johtokunta päättää henkilökunnan pätevyysvaatimuksista sekä valitsee ja palkkaa työntekijät.
Yhdistyksellä on 21 kokopäiväistä työntekijää, joilla on vähintään opisto- tai AMK-tasoinen sosiaali- tai terveydenhuoltoalan koulutus. Lisäksi on useita sijaisia ja tuntipalkkaisia tapaamispaikan valvojia. Suoraan johtokunnan alaisia työntekijöitä ovat ensikodin johtaja ja toiminnanjohtaja. Ensikodin johtaja toimii ensikodin ja sen avopalveluyksikön työntekijöiden ja toiminnanjohtaja yhdistyksen muiden työntekijöiden esimiehenä.
Yhdistyksen toiminta rahoitetaan Raha-automaattiyhdistykseltä saatavilla avustuksilla sekä kunnilta veloitettavilla asiakasmaksutuloilla. Yhdistys omistaa kaksi yksiötä, joista saadaan vuokratuloja. Yhdistys ottaa mielellään vastaan lahjoituksia. (Nordea 107830-7200800)